*

Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Alarmismin kootut meriselitykset, tyyntä myrskyn edellä.

Lämpeäminen ei ole loppunut, vaan kiihtyy kaikenaikaa,  mutta nyt ei lämpeäkään ehkä 30 vuoteen koska lämpö meneekin väliaikaisesti piiloon joko  Atlantin AMO kiertoon, Tyynemeren ENSO tai PDO kiertoon, tai aaltoihin tuulisuuden yltyessä tai tyyntyessä, jotenkin sen kuitenkin änkeää havaitsemattomasti ylimmän 2km kerroksen alle.

Tai sitten se on aurinko joka viilentää, mutta jolla ei liian heikkona vaihtelijana ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa.

Joidenkin mielestä lämpö onkin piiloutunut jäätiköihin ja ne romahtavat hetkenä minä hyvänsä,

Lisääntynyt hurrikaanitoiminta saattaa viedä piilolämmön meristä piiloon, joten toisaalta arvellaan lämmön lisääntyneen sateisuuden seurauksena piiloutuvan maalle pohjavesiin.

Tällaisten hypoteesien validointiyritysten kannalta olisi suotavaa, että hurrikaanitoiminnan tai sateisuuden, mieluummin molempien olisi havaittu edes hieman lisääntyneen sopusoinnussa lämpeämättömyyden kanssa.

 

Yhteistä näille kymmenille erilaisille lämpeämättömyyshypoteeseille on se, että lämpeäminen ei ole pysähtynyt, mutta kilvan  esitellään mitä mielikuvituksellisimpia hypoteeseja sille miksi lämpeämistä ei  tapahdukaan siten kuin konsensushypoteesi sen määrittelee.

Nimittäin hypoteesin kantava teesi on se, että antropogeeninen lämpeäminen hallitsee yleistä kehitystä, joten lämpeämisen  pysähtyminen ei ole mahdollista, co2 päästöt ovat kaiken lisäksi kasvaneet rutkasti odotettua enemmän.

Yhteistä kaikille meriselityksille on, että  nykyään on varmaakin varmempi merkki tulevasta katastrofista kun mitään ei tapahdu.

 

 

Tuorein YLE:n pseudo-tiedetoimittajan esittämä hypoteesi on se, että havaintoaineisto on liian rikkonaista jotta sen perusteella voitaisiin sanoa lämpeämisen pysähtyneen.

Sama tosin päteen toisinpäin, kuten esimerkiksi IPCC:n hyväksymää globaalia lämpöaikasarjaa toimittava UK met office todistuksessaan pakon edessä myönsi,

että resuisten estimaattien, myös vaihteluindeksien, puitteissa tilastollisesti merkittävää lämpeämistä ei ole tapahtunut yli sataan vuoteen, saatika sitten lämpeämisen kiihtymistä.

Merten lämpösisällöstä on varauksin luotettavaa tietoa vasta vuodesta 2003 eteenpäin, sinä aikana merten ei ole havaittu lämmenneen,

 arviot lämpötilamuutoksista viimeisten vuosikymmenten ajalta ovat nekin huimilta kuulostavista Jouleluvuistaan huolimatta havaintokynnyksen ulkopuolelle jääviä sadasosa-asteita,

ei meriä turhaan kutsuta lämpöpuskureiksi, ne pitävät maapallon pintalämpötilan suhteellisen vakaana termohaliinikiertonsa vakauden puitteissa.

 

Tällainen on tieteellinen yksimielisyys "97% eniten julkaisevista 75kpl klimatologista".

 

 

LÄHDE: kirjoitushistoriani

-------------------------------------------

 

PS: Siemensin tekninen tms. johtaja myönsi, että tuulivoimaloiden heikko lenkki on pääakselin laakerointi,

laakerointia ei voida suurentaa koska hyötysuhde romahtaa, toisaalta paremman hyötysuhteen antava laakerointi ei kestä.

Tarvittaisiin jopa kymmenen kertaa vahvempia materiaaleja, jos sellaisia olisi, arvatenkin rajotteeksi muodostuisi hinta.

Kaikki touhu ei vaan ole järkevää vaikka se ideologian tasolla tuntuisi kuinka tahansa hyveelliseltä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (49 kommenttia)

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Kyllä selittää saa ja kyllähän siihen on syytäkin,
vaan ennen lopullisten totuuksien julistamista,
olisi sangen "fantsua" tarkastaa edes se, että onko hypoteesilla mitään mahdollisuutta elää havaittavassa todellisuudessa.

Tosiasia on se, ettei tieteellinen "konsensus" tiedä,
vaan kyllähan maailmaan Petteri.T punaniskan kaltaisten poliittisten propagaattorien suden huutoa mahtuu ihan noinniinku viihteeksi.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

http://www.ipcc.ch/

Esimerkkejä viimeaikaisesta raportoinnista lehdistä, katastrofin mahdollisuutta pidetään toistuvasti esillä, anthropogenic global warming on nyt catastrophic anthropogenic global warming?

"UNreport 2/2: Large chunk of warming is 'irreversible on a multi-century' time scale because 15% to 40%' of CO2 stays in air > 1000 years"

"UNreport uses word irreversible 36 times: 'the risk of abrupt & irreversible change increases as the magnitude of the warming increases' 1/2"

"The report used the word risk 351 times in just 127 pages.

Read more: http://www.dailymail.co.uk/wires/ap/article-273494...
Follow us: @MailOnline on Twitter | DailyMail on Facebook

Kun yle ym. nyt raportoivat uutisissaan kaikista mahdollisista katastrofin poikasista mitä IPCC raportissa tuovat esille, Suomessa säädetään ilmastolakia ja tuulivoimaa koskevissa säädöksissä melurajoituksia ehkä lievennetään alan teollisuuden esityksestä (pitääkö ihmisten joitakin ääniä sietää tai ei -tyyliin), vaikka CO2 -päästöjä ei tuulivoimalla voidakkaan vähentää, joissakin tapauksissa tuulivoima lisää CO2 -päästöjä, jos esim. joudutaan lisääntyvässä määrin käyttämään hiilivoimaloita säätövoimana, kuten Saksassa ja Tanskassa tehdään.

Mutta onhan kysymyksessä maailman pelastaminen - ja siitä, että tuulivoimateollisuudella pyyhkii hyvin! Korruptoitunut tutkimus saa rahoitusta suoraan tuulivoimateollisuudelta?

Tosiasiassa esim. maailman merijää on lisääntynyt globaalisti, UN raportissaan tuo vain Grönlannin tilannetta koko ajan esille, mutta unohtaa aktiivisesti mainita ne seudut missä jääpeite kasvaa?

Ainakin kaksi koulukuntaa selittää myös tätä viimeisintä tasaantumista maapallon keskilämpötilassa luonnollisista vaihteluista johtuvaksi. Mutta on huomioitava, että merienkään lämpötila ei ole enää 2000 -luvulla noussut.

Pilvien heijastusvaikutuksen kasvusta sensijaan on saatu uutta vahvistusta ja tämä koulukunta pitää mahdollisena sitä, ettei myöskään ennustettu katastrofi odottaisi tulollaan.

Ilmakehän CO2-pitoisuuden tuplaaminen tarkoittaa ehkä 1,3°C nousua maapallon keskilämpötilassa. Sama vaikutus arvioidaan toiseen suuntaan merellisten alapilvien muodostumisella ja heijastuksen lisäämisellä 6 %:lla, mm. pienhiukkasten kasvun seurauksena. http://www.nature.com/ngeo/journal/vaop/ncurrent/f...

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

"UNreport 2/2: Large chunk of warming is 'irreversible on a multi-century' time scale because 15% to 40%' of CO2 stays in air > 1000 years"

Tuo uusin IPCC greenpeace osaston raapustelema ja vuotanut drafti on peräisin suoraan mielipuolen askarteluoppaasta kertoo arvioijina toimivat ja jälleen kerran ignooratut tutkijat.

ilmakehän co2 pitoisuuden nousu ja päästöjen määrä kertovat, että vähintään puolet vuotuisista 15Gt päästöistä katoaa nieluihin, ilmakehässä hiilidioksidia kokonaisuutena on noin 700Gt ja ihmisen osuudeksi siitä kylmästi sanotaan kaikki tapahtunut kasvu, eli noin neljännes, 300ppm -> 400ppm,
eli vajaa 200Gt.

Ei tarvitse olla kummoinkaan matikkapää, että voi sanoa, että jos ihmiskunta kuikataan kuuhun nyt, ihmisperäisestä hiilidioksidista ei 20 vuoden kuluttua ole ilmakehässä jälkeäkään.

------------------

"Ainakin kaksi koulukuntaa selittää myös tätä viimeisintä tasaantumista maapallon keskilämpötilassa luonnollisista vaihteluista johtuvaksi. Mutta on huomioitava, että merienkään lämpötila ei ole enää 2000 -luvulla noussut."

Merten lämpösisällöstä ennen 2000-lukua ei ole mitään todellista tietoa kuin paikallisista tapahtumista ja niistäkin satunnaisesti,
estimaattien valossa ei voida sanoa globaalilla tasolla tapahtuneen mitään suuntaan tai toiseen kuin hypoteesien valossa.

Joten merten pre 2000 lämpösisältöä ei voi käyttää minkään validoimiseen, ei suuntaan tai toiseen.

----------------------------------

"Ilmakehän CO2-pitoisuuden tuplaaminen tarkoittaa ehkä 1,3°C nousua maapallon keskilämpötilassa. Sama vaikutus arvioidaan toiseen suuntaan merellisten alapilvien muodostumisella ja heijastuksen lisäämisellä 6 %:lla, mm. pienhiukkasten kasvun seurauksena."

Selitystä vailla oleva ns. "luonnoton" poikkeama, eli trendi estimaattien valossa on tällä hetkellä noin 0,2K /100ppm,

lineaarinen sovitus tuottaa siten noin puolen asteen lämpeämisen hiilidioksidipitoisuuden tuplaantuessa (vastaava kuin tapahtui 1900- luvulla luonnostaan, kaikkiko tuhoutui?),
tuota suuremmat lämpeämisarviot perustuvat hypoteettisiin alkuperäistä pakotetta huomattavasti suurempiin palautteisiin ja sellainen sotii lämpöoppia vastaan.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Näinhän se menee, tuon 1,3°C otin IPCC:n raporin varovaisemmasta päästä. Niissä kun käytetään ilmaisuja likely, most likely etc. Takaisinkytkennöistä sanoo IPCC:kin olevan epävarma, ja että tarvitaan lisää tutkimusta.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Skeptic arguments that Antarctica is gaining ice frequently hinge on an error of omission, namely ignoring the difference between land ice and sea ice.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

"Summary:

Measurements in Antarctica show a secular cooling trend. The exception is the Antarctic Peninsula and a part of West Antarctica (approx. 1% of the Antarctic area). In 2010 a new all-time record cold was measured: -93.2°C. The sea ice floating around Antarctica reached “100-year record” daily highs in 2014. With these observations, how anyone could conclude there has been a “record ice sheet retreat” [3] remains a secret of the AWI."

- See more at: http://notrickszone.com/#sthash.Il0tF18k.dpuf

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #13

Mistähän kuukaudesta oli kyse tuossa ennätyksessä?

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #14

Guinnessin kirjan mukaan kaikkien aikojen ennätys mitattiin elokuussa 2010, -94.7°C. AWI:lla on oma mittausasema, heidän ennätyksensä -93.2°C lienee samalta kuulta, elokuulta 2010.

http://www.theguardian.com/world/2013/dec/10/colde...
"Newly analysed Nasa satellite data from east Antarctica shows Earth has set a new record for coldest temperature ever recorded: -94.7C (-135.8F).

It happened in August 2010 when it hit -94.7C (-135.8F). Then on 31 July of this year, it came close again: -92.9C (-135.3F).

The old record had been -89.2C (-128.6F)."

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #15

Tarkoitin tätä
The sea ice floating around Antarctica reached “100-year record” daily highs in 2014

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #16

http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/sea... 29.6.2014 näyttäisi tälle päivämäärälle, "Antarctic sea ice area anomaly – record high"
2,074 milj. km2 sea ice anomaly

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #17

Ei voi pitää paikkaansa. Ja lämpenemisen kannalta olennaista on minimi, jolloin merijäätä vähiten.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #18

Epäilyksen viitta on heitetty satelliittimittauslukujen päälle, en ota kantaa!

Minimi on oleellinen luku, minimiluku on pysytellyt 2 milj. km2 yläpuolella viime vuosina, 2 milj. km2 näyttäisi olevan sateliittimittausajanjakson keskiarvo. http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/sea...

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

CAGW-hypoteesin yksi kantava teesi on se, että havaittu kehitys ylittää ilmastollisen normaalivaihteluvälin.

Hypoteesin validointiin käytetään vaihtelun aikasarjoista hävittävää homogenisointia ja/tai hypoteesin mukaisia pseudoaikasrjoja joita silmät kirkkaana esitellään havaintoina.

No onhan se hypoteesisoftan vääntämänä tietokoneen ruudulta tehty havainto.

Kuitenkin todellisia aikasarjoja tarkastellessa voidaan havaita, että ilmastollinen normaalivaihteluväli on noin kymmenkertainen "havaittuun" poikkeamaan nähden.

Joten esim. yksittäisten sääilmiöiden liittäminen antropogeenisen globaalin lämpeämishypoteesin tueksi on aivan naurettavaa ja silti sitä tehdään madiassa ja poliittisessa johdossa kaiken aikaa,
hyvin on Ilmastotaiteen laitoksen -haluatko ilmastotoimittajaksi- propagaattorikurssit tepsineet.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Minäpä tästä lähden puuhastelemaan,

Toivomus: Älkää antako keskustelun sekoittajien juoksuttaa itseänne nonsensellä,
vaan pysykää jämäkästi kulloisessakin asiassa.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Raha, raha, raha on suurin ilmastopolitiikan vaikuttaja. Aalto yliopiston tutkijat tuottavat tutkimustuloksia jotka tukevat heidän rahoittajina toimivien poliitikkojen säädöksiä. Perusteluina on ollut ilmastonmuutos koska se näyttää tukevan poliittista päätöstä, esim. juuri tuo järjetön tuulimyllyjen rakentaminen. Eikä virhettä voida myöntää fundamentalismi syistä.
"Fundamentalismi perustuu sille lähtökohdalle, että jokin ajatusten lähde, usein kirja, on erehtymätön ja täydellinen."

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Eikö sitten kenelläkään ole tullut mieleen laakeroida lapojen molemmilta puolelta.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Ihan kiinnostuksesta ... minkä näköistä vispilää ajattelet :o)

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Vaikka sellainen rakenne voisi olla mahdollinen, jossa on kaksi pilaria ja potkuri niiden välissä. Generaattorin voisi laittaa siihen pilarien väliin siten, että roottori ja staattori ovat vaihtaneet paikkaa ja planeettavaihteisto hoitaa välitykset. Simppeli rakenne.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen Vastaus kommenttiin #12

Vaikkapa niin, ja tuuleen kääntö tietenkin pilariparin alla.
Lisäksi saattaisi olla mahdollista laittaa toinenkin lapa trio samalle akselille. (pienentäisi lapahalkaisijaa).

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Mitähän ilmastoskeptikot mahtavat sanoa, kun ENSO tavallista pitemmän kylmän jakson jälkeen laukeaa lämpöjaksoksi?

Pääosa voimistuneen kasvihuoneilmiön sitomasta energiasta on aina sitoutunut meriin. Koululaisillekin lienee sellvää, ettei meren vuotuista lämpenemistä pystytä suoraan mittaamaan, mutta lämpeneminen tulee esiin pitemmillä ajanjaksoilla.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

"The spatial pattern of recent changes in N and Ts appears to be associated with changes in the Pacific, which is thought to be important in explaining the recent slowing in surface warming [Kosaka and Xie, 2013; England et al., 2014]. The period since 1999 has been influenced by a number of moderate La Niña events with associated cooler east Pacific sea surface temperatures, an intensification in the Walker circulation, and reduced convection and more low cloud cover in the central and east Pacific, leading to lower N. This is indicative of a role for internal variability in linking radiative forcing, net radiative heating, and surface temperature changes over decadal time scales [Katsman and van Oldenborgh, 2011; Meehl et al., 2013; Watanabe et al., 2013; Palmer and McNeall, 2014]. Nevertheless, it is also important to note that the rate of change in Ts is linked to the rate of change in radiative forcings [Hansen et al., 2011; Forster et al., 2013]; surface cooling can occur despite positive N since deeper ocean heat uptake also influences the energy balance of the ocean mixed layer and therefore changes in Ts [Andrews and Ringer, 2013]. Further work is required in observing and understanding the mechanisms of ocean heat uptake and links with circulation changes [Trenberth et al., 2014; Kostov et al., 2014; Mayer et al., 2014] before the past record of net heating, radiative forcing, and surface temperature change can be used to accurately constrain the sensitivity of climate to current changes in radiative forcing [Otto et al., 2013]." http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2014GL0...

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

ENSOlla on menossa neutraali -ei siis kylmä- jakso, PDO alkanut painua miinukselle, Jäämerenkin ruokkiva AMO porskuttaa tukevasti plussalla.
Kyllä lämpötila käyttäytynyt -niin kauan kuin aihe on kiinnostanut- meikäläisen odotusten mukaisesti, yllätyksiä ei minulle ole vastakaan luvassa.

"Pääosa sitoutunut meriin."

Niin?, IPCC julkaisee, että 90% meriin,
mutta silti paras IPCC estimaatti kokonaispakotteelle 0,5W/m2 on siltikin vain kymmenes - viidesosa (C)AGW-hypoteesin vaatimasta, eli käytännössä mitätön.

Ei auta itku markkinoilla, kun ei ole pakotetta, ei lämpeä,
ei piiloonkaan.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

IPCC ei ole tuollaista pakotetta missään raportoinut.

El Niño Southern Oscillation, or ENSO, refers to the effects of a band of sea surface temperatures which are anomalously warm or cold ...

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #22

Kyllä on AR5 TS, eli teknisessä yhteenvedossa julkaistu estimaatti pakotteelle,
tiedät sen itsekin vallan hyvin...

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #25

Siellä ei ole mitään yhtä lukua vaan joukko osapakotteita. Esittämäsi luku eimole lähelläkään painotettua globaalia keskiarvoa, on väärällä alueella.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #29

bullshit, kyseessä on nimenomaan kokonaispakote,
siellä oli listattu myös liuta osapakotteita ja kokonaispakotekin muutamaan kertaan eri menetelmistä ja yhdistelminä estimoituna ja niiden keskiarvo on tuo puolisen wattia,
aivan sama vaikka menisi 100% lämpeämispakotteesta meriin piiloon, se on silti helvetin vähän skenaarioihin verrattuna ja yhdentekevä,
piste.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #34

Lukusi lienee poimittu joltain hömppäsivula,veikkaukseni mWattsup. Pakote ei ole vakio vaan kasvaa. Tässä joitakin skenaatioita:

http://sedac.ipcc-data.org/ddc/ar5_scenario_proces...

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #35

Puhut tietoisesti pötyä, aloit TAAS sittennii heiluttaa käsiäsi skenaarioilla vaikka puhe on "empiirisistä" estimaateista ja siten todistit kritiikin aiheellisuuden, että skenaariot ja todellisuus eivät kohtaa,
harhaanjohtamisyrityksistäsi tosin ei jaeta kunniamerkkejä.

tämänkin tekstin olet nähnyt monta kertaa ja joka on suora kopio IPCC AR5 TS raportista.

Technical Summary, Observation of Changes in the Climate System

http://www.climatechange2013.org/images/report/WG1...

"Ocean warming dominates that total heating rate, with full ocean
depth warming accounting for about 93% (high confidence), and
warming of the upper (0 to 700 m) ocean accounting for about 64%.
Melting ice (including Arctic sea ice, ice sheets and glaciers) and warm-
ing of the continents each account for 3% of the total. Warming of the
atmosphere makes up the remaining 1%. The 1971–2010 estimated
rate of ocean energy gain is 199 × 1012 W from a linear fit to data over
that time period, equivalent to 0.42 W m–2 heating applied continu-
ously over the Earth’s entire surface, and 0.55 W m–2 for the portion
owing to ocean warming applied over the ocean’s entire surface area.

-----------------------

Tulosta tuo läpyskä nyt seinällesi ja luet siitä joka kerta kun puhutaan pakotteen estimaatista,
ettei joka kerta tätä samaa lapsellista vääntöä, sovittu?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #36

Skenaariot lähtevät empiirisestä nykyhetkestä.

Tuosta näkee, että olet haksahtanut osapakotteisiin.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #37

Bullshit,
globaali ilmastosysteemin kokonaispakotteen keskiarvoistettu estimaatti siinä seisoo yksiselitteisesti
ja lisänä pelkän meren yli ilmoitettuna.

Skenaarioit eivät todellakaan lähde nykyhetken estimaatista vaan hypoteesista, ei vaikka niitä lähes vuosittain korjaillaankin "lähemmäs".

Skenaarioiden keskiarvo kokonaispakotteelle on tällä hetkellä noin 2,21W/m2,
kun empiirinen estimaatti taas on tuo puolisen wattia.

-------------------------------------------------------------

Tarkennan ehdotustani:

Tulosta tuo läpyskä nyt seinällesi ja luet siitä joka kerta kun puhutaan KOKONAISpakotteen estimaatista,
ettei joka kerta tätä samaa lapsellista vääntöä, sovittu?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #38

0,42+0,55+x > 1 W/m2

ocean energy gain is 199 × 1012 W from a linear fit to data over
that time period, equivalent to 0.42 W m–2 heating applied continu-
ously over the Earth’s entire surface, and 0.55 W m–2 for th

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #39

Ei noin, ei todellakaan noin...

merten pakote 0,42,
mutta koska sinne ei mene kaikki, vaikkakin suurin osa (IPCC julkaisemien lukujen perusteella 93,4%)
on lämpeämiskokonaispakote nimenomaan tuo puolisen wattia.

---------------------------------------------------

The Earth has been in radiative imbalance, with more energy from the
Sun entering than exiting the top of the atmosphere, since at least
about 1970. It is virtually certain that the Earth has gained substantial
energy from 1971 to 2010.
The estimated heating rate of 213 × 10´12 W from a linear fit to the annual values over that time period.

The 1971–2010 estimated
rate of ocean energy gain is 199 × 10´12 W from a linear fit to data over
that time period, equivalent to 0.42 W m–2 heating applied continu-
ously over the Earth’s entire surface, and 0.55 W m–2 for the portion
owing to ocean warming applied over the ocean’s entire surface area.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #40

Linkkaamasi raportin sivulta 53 näkee, että

globaali kokonaiskeskipakote on 2,83 W/m2.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #41

Nniiii´innnn, skenaarioissa, se on edelleen empiirisesti validoimaton estimaatti, eli hypoteettinen...

kun taas empiirinen estimaatti on edelleen se puolisen wattia,
eikä siitä muuksi muutu vaikka lopun ikääsi juokset maalitolppien väliä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #42

Aha. Mikä luku mielestäsi on tuo 2,83 W/m2 ?

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #43

Ei mielipide vaan fakta,
IPCC julkaisussa se on RCP skenaarioiden hypoteettisen estimaatin keskiarvo.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #45

Pakote kasvaa. Ei voi olla olemassa mitään skenaarioiden keskiarvoa. Katsopa sivua 53, jos uskallat.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #46

Höpsis, koko ajan auki, skenaario se edelleen on vaikka voissa paistaisi, eri päästökehitysskenaarioilla tulee erilainen pakoteskenaario ja kyse niiden keskiarvosta, eli ns. likely kehityksestä,

skenaario joka ei likimainkaan vastaa pakotteen empiriistä estimaattia

---------------

Skenaarion ja empirian välisestä heitostahan sikiää nämä kaikki kymmenet selitykset sille miksi ja missä lämpeäminen on hukassa,

koska itse pakotteestakin -eikä pelkästä lämmöstä- suurin osa on hukassa, ei voida osoittaa mihin lämpö voisi mennä, kaikki selitykset ovat arvailua.

ihan vähäinen määrä näyttäisi menevän meriin, mutta skenaarioiden mukaisesta lämpeämispakotteesta -eikä siis pelkästä lämmöstä- todellakin suurin osa on hukassa.

--------------------

skenaario on ikäänkuin päällä oleva 2,8 watin lämpöpatteri,
mutta empiria osoittaa virtakytkimen olevan nollassa...

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #47

Tuo pakotteen arvo 2,83 W/m2 on vuoden 2011 arvo. Sivulla 53 js siihen liittyvissä kuvissa ei sanaa skensario ole mainittu.

Sivulta 53:
http://fi.pinterest.com/pin/193021534004903471/

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #48

Jäänyt huomaamatta, tai kyllästyin väliaikaisesti...

--------------------------

0,5 watin kerrotaan olevan empiirinen lämpeämisen kokonaispakotteen estimaatti,
2,8 wattia ei muutu empiiriseksi estimaatiksi sillä, ettei yhdessä löytämässäsi kuvassa sanota sen olevan skenaario.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #49
Risto Koivula

EU:ssa jauhetaan paskaa, Euraasian liitossa puhutaan asiaa, ja pystytään niihin myös vaikuttamaan:

http://ristokoivula1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1747...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Onkohan nyt vaarana, että menee havainnoista tehdyt epäilykset, hypoteesiehdokkaat, hypoteesit ja tutkimustuloksiin perustuvat teoriat hieman sekaisin. Mitkä ovatkaan arvailuja mahdollisista mekanismeista ja mitkä todella tutkittuja. Kuka todellisuudessa väittää minkäkin olevan mitäkin?

Tämä skeptikkojen "vastaisku" näyttää saavan piirteitä siitä miten kreationistit hyökkäävät evoluutioteorian kimppuun.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Ei ole, minä olen erittäin tietoinen siitä mikä lämpeämiskonsensuksessa on hypoteettista ja mikä todellista tutkittua tietoa,
samaa ei voi sanoa mediasta ja päättäjistä eikä valitettavan usein tutkijoistakaan, usein he eivät edes välitä koska ovat vain töissä.

Esim. IPCC lyhennelmä poliittiseen päätöksentekoon on se pamfletti johon päättäjät kautta maailman nojaavat koska heille se on empiiristä evidenssiä, todellisuudessa koko prujun "todistettu fakta" on hypoteettista soopaa, annetut havainnot eivät ole havaintoja ensinkään ja annettu "totuus" nojaa yksinomaan semanttiseen hypoteesilla kikkailuun.

Sitten kun lukee itse IPCC raporttia, kahlaa öitä myöten läpi tuhansien sivujen, tarkistaa sadoittain annettuja viitteitä jne.
niin IPCC vahvasta poliittisesta asenteesta huolimatta paljastuukin aikalailla toisenlainen "totuus", he eivät tiedä, mutta hypoteesin mukaan pitäisi olla jos vaan olisi.

Tässä plokissa ei ole kyse "vastaiskusta" vaan puhtaasti irvailusta sitä kohtaan, että warmistit olivat nykyisen ilmastollisen tilanteen suhteen denialisteja melkein 15 vuotta ja nyt sitten spekuloidaan selityksiä suu vaahdossa suunnilleen samoilla teeseillä joista skeptikot saivat "denialistin" tittelinsä.

Warmistit siis tekevät "sadan" selityksen päivävauhtia satiiria itsestään, eihän siihen millään malta olla lyömättä lisää löylyä. :)

I was there then and now.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

"Mitkä ovatkaan arvailuja mahdollisista mekanismeista ja mitkä todella tutkittuja."

Ensinnäkin IPCC ei tutki!

Tässä sensijaan on esimerkki tutkimuksesta, ja tietoja tutkijoiden taustoista!

Allan, R. P., C. Liu, N. G. Loeb, M. D. Palmer, M. Roberts, D. Smith, and P.-L. Vidale (2014), Changes in global net radiative imbalance 1985–2012, Geophys. Res. Lett., 41, doi:10.1002/2014GL060962.

Author Information
1Department of Meteorology, University of Reading, Reading, UK
2NASA Langley Research Center, Hampton, Virginia, USA
3Met Office, Exeter, UK

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2014GL0...

Richard P. Allan
http://www.met.reading.ac.uk/~sgs02rpa/

Dr Chun Lei Liu
http://www.met.reading.ac.uk/users/users/1108

Dr. Norman G. Loeb
http://aqua.nasa.gov/about/team_loeb.php

Matthew D. Palmer
http://scholar.google.com/citations?user=ItmrPJMAA...

Malcolm J. Roberts
BSc, PhD
http://www.researchgate.net/profile/Malcolm_Robert...

Dr Doug Smith
http://www.metoffice.gov.uk/research/people/doug-s...

Professor Pier Luigi Vidale
http://www.met.reading.ac.uk/users/users/947

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn
Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #30

Olet oikeassa! Joukossa jokunen ihan oikea tutkijakin.

Pikaisesti harasin edellisen kommentin pohjalta tutkijoita skeptikoiden listalta, no eipä löytynyt? ;)

Englantilaiset tutkijat eivät muutenkaan loista läsnäolollaan tällä skeptikoiden listalla. Taitaa olla amerikkalaisten hömppää pääasiassa, heillä kun on ne öljynsä ja kivihiilensä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #31

Hömppään haksahtaneet ovat entisiä tutkijoita. Tiedemaailmassa huijarit ja rajasta väärää tietoa levittäneet heitetään ulos tiedeyhteisöstä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #32

Kyllä sen näin pitää olla! Amerikassa on tuolla rahalla vaikuttamisella varmaankin perinteitä ehkä enemmän.

Tutkimuksen ja elinkeinoelämän lähentymistä on pidetty toisaalta hyvänä ja tavoiteltavan asiana. Olisikin nyt ehdottoman tärkeää kuitenkin pitää erillään ns. tilatut tutkimukset ja oikeat tutkimukset. Ns. tilauksesta tehtyjä tutkimuksia leviää maailmalla vaikka millä mitoin - eihän ne ole edes tutkimuksia.

Tällaista kehitystä valvomaan tarvitaan meilläkin sellaista tiedeyhteisöä. Joka sitten tarvittaessa kertoo myös tavalliselle kansalaiselle, että mikä on oikeaa tiedettä ja että mikä on huijausta.

Toimituksen poiminnat