Timoteus

1 lämpeämisestä kertova indikaattori

1 lämpeämisestä kertova indikaattori
1 lämpeämisestä kertova indikaattori

Kuvaliitteenä olevan noin 1500 vuoden mittaisen ilmastoproxyn ja siihen verratun auringon voimakkuutta yhdellä mittarilla (TSI) kuvaavan analyysin mukaan,

1 000 vuotisen oskilloinnin aiheuttama nykyinen lämpöoptimi on todennäköisesti vasta saapumassa/saapunut optimiinsa, toivottavasti se jatkuu vielä jonkin aikaa,

siitäkin huolimatta, vaikka monet ilmastoindikaattorit, kuten Atlantin ja Tyynen valtameren multidekaalit oskillaatiot ja auringon odottamatta hiipunut aktiivisuus antavat aiheen seuraavaksi odottaa vuosikymmenien mittaista viilenemisjaksoa.

Toivottavasti ei kuitenkaan alle 1970 luvun, saatikka vielä kylmempiin lämpötiloihin.

 

Ei nimittäin olisi ollenkaan mukavaa että lämpötilat putoaisivat pikkujääkauden kaltaiseen tilaan, no ehkä Itämeren pohjaeliöstön kannalta, muttei muuten.

 

"Itämeren pintalämpötila oli tuhat vuotta sitten nykyistä lämpimämpi ja meren hapettomuus laaja-alaisempaa kuin tänä päivänä.  Merenpohjan laaja-alainen hapettomuus keskiajalla on luultavasti ollut  kohonneiden Itämeren pintalämpötilojen sekä ilmakehän kiertoliikkeiden muutosten aiheuttamaa."

 

"Itämeren lämpötilan vaihtelu on tutkimusten mukaan ollut oletettua suurempaa. Pienen jääkauden aikana (1450-1850) Itämeren pintalämpötila oli jopa kaksi Celsius-astetta nykyistä viileämpi. Nämä pienen jääkauden aikaiset muutokset havaitaan sedimenttiaineistoissa sekä ekosysteemimallinnuksella tuotetuissa simulaatioissa."

 

http://www.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Mediapalvelut/Tiedotteet1/Happika...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Jos aruringon aktiivisuus laskee ja pikkujääkautta kohti ollaan menossa niin miksi tänä kesänä on ollut hellejaksoja toukokuusta lähtien? Miksi 2010 oli yhtä kuuma kuin 1998 ja 2005?

Käyttäjän Timoteus kuva

En oikeastaan edes jossitellut LIA:lla, sehän oli mielestäni vain aasinsilta Itämerta koskevaan tutkimukseen.

Negatiivinen NAO indeksi suosii itäisiä tuulia ja lämmintä kesäsäätä,
sillä ei suoraan ole mitään tekemistä ilmaston lämpeämisen kanssa,
mutta auringon aktiivisuuteen NAO vaihtelulla näyttäisi olevan kytköksiä.

Tuossa yksi, googlettelemallahan näitä löytyy, toiset löytävät korrelaation, toiset eivät, riippuen mitä indikaattoria käytetään kuvamaan auringon aktiivisuutta, aa indeksi ja aurinkotuuli näyttäisivät yleensä tuottavan parhaan korrelaation.

http://www.springerlink.com/content/k5559l7046405324/

PS: Eihän mannermainen kuiva ja kuuma kesä silti ole tae lämpöisestä vuodestakaan, mm. viime vuosi lämpimästä kesästä huolimatta jäi noin asteen verran alle pitkän ajan keskiarvon, eikä kuluvakaan vuosi keskiarvoa ylemmäs vielä yllä, ennustelemaan en ala,
mutta voi tulla hyvinkin lämmin talvi, jos nyt varovasti ennusteltu La nina alkaa toisen kerran putkeen ja NAO kääntyy plussalle.

Edit: vielä noista globaali? lämmöistä, vuodet ovat el nino vuosia, muutenkin 2000 luvun hallitseva ilmiö on ollut El nino.

Auringon, kuin myös oletettu co2 vaikutus lämpötilan kehitykseen on reippaasti kumulatiivinen ja se pätee molempiin suuntiin,
se aiheutuu valtavasta lämpökapasiteetista, nimittäin merien, ylin pari metriä sisältää saman määrän lämpöä kuin koko ilmakehä.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Huh huh. Käytät sellaista kapulakieltä että minun on erittäin vaikea seurata. Ja olen sentään opiskellut kyseistä alaa viimeiset neljä vuotta. Ja lyhenteiden määrittelemättä jättäminen ei ainakaan yhtään selvennä asiaa. Miten maallikko ymmärtäisi tästä mitään?

Käyttäjän Timoteus kuva

Heikki, tiesin mainitsemattakin että olet alan opiskelija ja vastasinkin Sinulle.
Oikeastaan en koulutustaustasi huomioiden täysin ymmärrä tarvettasi edes kysyä näin suhteellisen yksinkertaisia asioita, joita nyt kysyit.
Noh, onhan opiskelusi painopistekin ilmeisesti muualla kuin meteorologiassa.

Käyttäjän Timoteus kuva

Yritys hyvä, mutta huti tuli, kommenttisi arvostelee Loehlen käppyrään rinnastettua lämpötilan planetaaristakin kehitystä matkivaa malliajoa, sikäli mikäli oikein ymmärsin.

Liittämäni kuva on käyrän suorasovituksella tuotettu rinnastus auringon rekonstruktoidun TSI:n ja rekonstruktoidun ilmasto-aikasarjan välillä.
jos (ja kun) sen tieteellinen anti on kyseenalainen varmentamattomuutensa takia(pakote?), on sitä myös kaikki muutkin lätkämailat, koko blogin opetushan piileekin tässä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja