Kiihtyvää lämmittämistä.
Nyt NASA:n klimatologian osasto ei enää pelaa napeilla ja tyydy lämpötila-aikasarjojen vain joidenkin kymmenyksien "hienosäätöön", vaan muokkaa mittaushistoriaa uusiksi osoittamaan voimakasta ja kiihtyvää lämpeämistä, menetelmänään on muodostaa kiinteään aikasarjaan aukkoja poistamalla välistä dataa ja kohdistamalla jäljelle jääneet osat mielivaltaisesti uudestaan.
Ohesssa Reykjavikin GHCN pohjainen lämpötilahistoria NASA tilasoissa viime- (kuva 1) ja tältä vuodelta (kuva 2).
Reykjavikin todellinen mitattu lämpötilahistoria osoittaa, ettei runsaan vaihtelun lisäksi voimakasta lämpeämistä ole havaittavissa (kuva 4), ohessa myös huomattavasti NASA:a maltillisempi CRU:n näkemys kyseiseen GHCN aikasarjaan perustuen.
Sen sijaan tutkimuksilla on voitu osoittaa ettei jäiden sulamisessa nykyäänkään ole mitään ennennäkemätöntä ja että ilmastonormaaliksi valittu 1970-luvun loppu oli 1900-luvun voimakkainta jäätiköitymisen aikaa (kuva 3).
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
En ota ilmaston muutokseen muuten kantaa, vain pari havaintoa.
Minun tähänastisen eloni aikana talvet ovat muuttuneet. Mistä johtuukaan, en tiedä.
Tornionjoen jäidenlähtöä on kirjattu jo parinsadan vuoden ajan, tänä aikana muutos on noin kolme viikkoa aiemmaksi.
Näiden havaintojen merkittävyyttä en pysty arvioimaan.
Isoäitini muisteli aikoinaan, että vuonna 1925 talvella ei Helsingissä ollut lunta lainkaan. Samoin isäni muisteli joskus 60-luvun lopulla, että "jouluksi sataa usein lunta juuri aattona sen verran, että maa muuttuu valkoiseksi". Molemmat lausunnot olivat minulle uskomatonta hölynpölyä, koska koko oman lapsuuteni ajan lunta oli ollut yllin kyllin jo kuukausi ennen joulua.
Sitten vuonna 1971 oli talvi, jolloin lumi suli kokonaan pois tammikuussa ja puutarhassa haravoitiin lehtiä. Maalaiset kyntivät peltojaan Pohjanmaata myöten.
Oman elämäni aikana en ole havainnut mitään trendiä mihinkään suuntaan. Jossain vaiheessa oli talvia, jotka olivat peräjälkeen hyvin lauhoja, mutta pari viimeistä talvea ovatkin sitten olleet ennätyskylmiä, lumisia ja pitkiä. Tällä hetkellä on varsin normaali tammikuun sää.
Ai niin, mutta kun se "sää" ei kerrokaan mitään ...

Kommentoi 4 kommenttia