Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Äänestäminen

On kotiinpaluun aika.

Vaalihuoneistot ovat tänään avoinna klo 20.00 saakka. Käytä ääntäsi ja vaikuta Suomen suuntaan.

Olen Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja varakansanedustaja. Olen hyvin perehtynyt työ-,  eläke- ja yrityslainsäädäntöön sekä maahanmuuttoon.

Vaalien muistilista

Tänään on vaalipäivä, joten ajattelin kirjoittaa vähän aiheesta ja listata joitakin pointteja.

Hei, meillä taitaa olla eri suunta! - PS parempi suunta!

 

Tänään äänestetään Suomen suunnasta. Iso laiva kääntyy hitaasti. Siksi suuntaa on alettava muuttaa heti.

 

Globaalitalous yskii. Se enteilee taloudessamme vähitellen viimeaikaista niukempia aikoja. Kymmenen viime vuoden aikana kasatun yhteisen velkataakan paino kasvaa. Se tekee etenemisen hitaaksi. Meidän on kasvatettava yhteistä säkkiä ja jaettava se oikeudenmukaisesti. Maailmaa emme pysty muuttamaan.

 

Demokratia 3.0

Kirjoittelin jokin aika sitten demokratian uudistustarpeesta. Esitin, että populismia aletaan kitkemään ottamalla käyttöön ns. vastaääni, jolla äänestäjä voi viedä joltain edustajalta äänen pois. Kuitenkin mieittyäni asiaa hieman lisää, totesin sen riittämättömäksi. Tässä tulee siis Demokratia 3.0!

Onko Essayah niin fiksu kuin miltä vaikuttaa?

"Ai Essayah, sä tunnet hänet, olen kyllä monesti häntä äänestänyt." "Joo, älä muhun esitettä tuhlaa, aion äänestää KD:n Vallittua joka tapauksessa". Tälläisiä kommentteja kuulin tällä viikolla. Essayah on muuten vieläkin fiksumpi, miltä vaalitenteissä ja mediassa vaikuttaa. Millä perusteella voin väittää tälläistä? Koska tunnen hänet henkilökohtaisesti. 

Vaalit Ruotsin tapaan?

Yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella on Suomessa pitkä perinne kansainvälisestikin tarkasteltuna. Sen saimme yksikamarisen eduskuntamme syntyhetkillä vuonna 1906, ensimmäisten joukossa maailmassa kun elimme vielä Venäjän keisarikunnan kotkan varjossa. Vuodesta 1917 alkaen itsenäisen Suomemme poliittinen värikarttamme on värjätty vaaleissa, joka on demokratiamme ydin.

Mietteitä vaalipäivän alla

Vaikka olenkin monessa asiassa varmasti enemmän digiorientoitunut kuin suuri osa ikätovereistani, on joitakin asioita joita en halua muuttaa digitaaliseksi. Vielä 10 vuotta sitten olin sitä mieltä, että lehdet täytyy lukea paperisena, mutta melkein samantien kun kokeilin hesaria digitaalisena jäivät kaikkien lehtien paperiset tilaukset digitaalisten versioidensa jalkoihin.

Suomalaisten etua ajetaan kahdessa rintamassa

Tänä keväänä käydään lähekkäin kahdet merkittävät vaalit, joiden tulokset määrittävät Suomen suuntaa vuosien ajan. Kansallismielisten ei ole varaa nukkua näiden vaalien ohitse, vaan molemmissa on käytettävä äänioikeutta itsenäisen Suomen puolustamiseksi.

Minuutin äänestysopas kiireiselle

Toivoisin että kaikki äänioikeutetut äänestäisivät ja haluan tarjota vaihtoehdon niille jotka eivät ehdi paneutua pitkään tai käyttää vaalikonetta. Mielestäni jokaisessa puolueessa on hyvät puolensa ja syyt äänestää juuri heitä. Pohjautuen Täydellinen maailma -podcastiin sekä puolueiden omaan viestintään, tarjoan lyhyen äänestysoppaan, jonka avulla voit valita minuutissa ketä äänestät.

Ihmeidentekijät

Vaalien alla on paljon tohinaa. Ehdokkaat ja heidän kampanjointiväkensä mainostavat kilpaa turuilla ja toreilla. Telttoja pystytetään ja lehtisiä jaellaan.
Yksi lupaa korjata vanhusten hoitojärjestelmän. Toinen kertoo tavoitteekseen uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa. Joku lupaa taistella ympäristön puolesta ja toinen julistaa vieressä naisten oikeuksia. Mainokset ovat pullollaan mitä kirjavampia lupauksia ja toinen toistaan abstraktimpia tavoitteita.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä