Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Polttoturve

PÄÄSTÖMAKSUISTA PITÄÄ LUOPUA

IRTI PÄÄSTÖMAKSUISTA
Pitäisi olla myönteinen ja kirjoittaa positiivisessa hengessä Mutku, mutku maa on ajettu niin pahaan tilanteeseen. Suomi on maapallon kylmin valtio. Missään muualla ei mikään kansa asu alueella, jonka lämpötila on näin matala kuin Suomessa. Tästä syystä Suomessa asuntoja täytyy lämmittää enemmän kuin muualla vaikka ne ovat paremmin eristettyjä kuin muualla.

Nostetaan kasvuturve pöydälle

Vuonna 1955 Helsingin yliopiston professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessa merkittävän koesarjan. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä, suosta kaavittua pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät Puustjärven. Turpeen lisäys ei pelkästään nostanut satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta peltomulta jätettiin tykkänään pois. Pelkkä turve kasvatti eniten muun muassa tomaattia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä