Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Potilas

Mikä markkinaehtoisessa terveydenhuollossa mättää

Sipilän hallituksen sote-uudistuksen loppusuora häämöttää ja valtaisa lakipaketti on näillä näkymin hyväksytty heinäkuuhun mennessä. Kuntavaalit politisoivat uudistuksesta käytyä keskustelua entisestään. Kun vaaleissa voittajiksi julistautuneita on sekä oikealla että vasemmalla, voi vaalitulosta käyttää sekä sen osoittamiseen, että kansa kannattaa ehdotettua uudistusta tai että se vastustaa sitä. Kovin paljon eväitä uudistuksen hyvälle läpiviemiselle polarisoitunut keskustelu ei kuitenkaan anna.

Sotesoppa jatkaa kiehumista

Hallitus julkaisi eilen 600 sivua tekstiä liittyen tulevaan sote- ja maakuntauudistukseen. Vaikka tekstin määrä on päätähuimaava, niin tärkeimmät kysymykset jäävät vieläkin auki. Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapausmalli ja sen toteutustapa ovat yhä vailla konkretiaa. Eilen kävi ilmi kuitenkin se, että hallitus pitää härkäpäisesti kiinni luomastaan sekavasta mallista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa.

Kokemuksia potilaan ihmemaasta

Olen nyt muutaman kerran päässyt tutustumaan kotimaani terveydenhuoltoon, joten ajattelin kertoa kokemuksistani täällä. Ensimmäisen kerran asia tuli ajankohtaiseksi muutama vuosi sitten, kun olin paikalla turistina ja sain flunssan lisäkkeeksi itselleni korvatulehduksen, jonka tiesin kestävän useita viikkoja, ja tietysti myös lentäessäni takaisin koti-Suomeen. Tilanne oli miellyttävä ja sain hoito-ohjeet ja lääkkeet samasta rakennuksesta, ja maksoin lääkkeistäni saman verran kuin maan kansalaiset, jolle on reseptikohtainen maksukatto.

Joustoa

Olet saanut vakavan sairauskohtauksen. Pääset vihdoin sairaalaan, ja kaikki on hyvin. Täällä sinusta pidetään huolta. Paitsi jos työvuoro on juuri loppumassa. Ja zumpatunti Ritvan kanssa sovittu.

 

bit.ly/ihmeita2015

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä