Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Teuvo Hakkarainen

Perustuslain muutosehdotuksia

Oikeusministeriö tilasi selvityksen nykyisen perustuslain toimivuudesta ja mahdollisista tarkistamistarpeista.

Uutinen 28.11.2018

Tässä kirjoituksessa on omia muutosesityksiäni.

1) Lex Väyrynen

Perustuslain 28 § 1 momentti säätää, että kansanedustajan toimi keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä.

Poskia kuumottaa, menninkäistä mönkii

Kovasti kuumottaa jo poskia vaalien läheisyys, ja mitä merkillisimpiä menninkäisiä kömpii hangen alta esiin. Perusssuomalaiset, Suomi Ensin -puolue ja Reformiporukat käyvät tosissaan toisiensa ääniä syövään taistoon. Reformiporukan kansanedustajaehdokkaana on muun muassa monitaparikollinen Ilja Janitskin sekä James Hirvisaari, joka oli liian fasistinen jopa Soinille. Saa nähdä mitä Virolahden kansantavasavaltaa siellä puuhataan. Ihan tyypillistä näille äärioikeistoporukoille.

River Helsinki ja eturivin perussuomalaiset


Ilmeisesti Jyväskylästä kotoisin oleva Suomen River-seurakuntien luotsi Tomi Lehto on esiintynyt useissa massatapahtumissa ympäri Suomea, erityisesti Jyväskylässä, Oulussa ja Helsingissä. Nämä seurakunnat ovat taas yksi uuskarismaattinen ja menestysteologinen muotivirtaus Suomessa. Olisiko Uskon sana -seurakunnilta nyt jäänyt vapaata henkistä tilaa uusille villitsijöille? River Helsingin 5-vuotisjuhlat olivat 6.8.2017. Eli River Helsinki on perustettu vuonna 2012.

Kansan astialla

Kansanedustaja tiedotti saunagatesta. Tiedotus herättää muutamia kysymyksiä näin laskunmaksajan näkökulmasta.

Kansanedustaja:

Eduskunnan on syytä tutkia myös kansanedustaja Sirénin kulukorvaukset

Kirjoitin 8.8.2018 blogikirjoituksen otsikolla ”Hakkaraisen sauna edellyttää oikeusratkaisua, jos eduskunta katsoo sen asunnoksi” (US-blogi 8.8.2018). Käsittelin kirjoituksessa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) ja kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) korotettuja kulukorvausasioita asuntoasioihin liittyen.

Hakkaraisen sauna edellyttää oikeusratkaisua, jos eduskunta katsoo sen asunnoksi

Suomen Kuvalehti julkaisi keväällä 1982 artikkelin otsikolla ”Paavo Väyrysen oudot päivärahat”. Tuon lehtijutun mukaan kansanedustaja Paavo Väyrynen (kesk.) nosti kansanedustajien kahden asuinpaikan kuluihin myönnettyä päivärahaa väärin perustein. Lehti katsoi, että Väyrynen asui pysyvästi Helsingissä eikä Keminmaalla, jonne Väyrynen oli kuitenkin tehnyt henkikirjoituksensa (SK 23.4.2007, SK 20/1982).

Poliisijohtaja Pastersteinin vuokraustoimien laillisuus on tutkittava

Eilen ja tänään on uutisoitu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) toimia siitä, onko hän nostanut väärin perustein korotettua kulukorvausta syyskuusta 2013 lähtien, kun on vuokrannut poliisijohtaja Dennis Pastersteinilta (kok.) vuokrasopimuksella tilaa asuintilaksi.

Julkisuudessa sen sijaan ei ole käsitelty Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pastersteinin toimintaa vuokrausasiassa. Onko hän toiminut oikein ja lainmukaisesti?

Hakkaraisen vuokragate - jossain on mahdollisesti vielä yksi vuokrasopimus

Iltalehti julkaisi eilen kuvan Teuvo Hakkaraisen kohutusta vuokrasopimuksesta.  Sen mukaan vuokrattu tila olisi 1 h + tupakeittiö + sauna + varastotilaa.  Tätä on julkisuudessa selitetty todisteena sille, että poliisimies Dennis Pasterstein olisi vuokrannut saunatilan asunnoksi.

Yhtiöjärjestyksen mukaan kyseessä on saunatila, jollaista ei saa vuokrata asuinkäyttöön.

Vihreät, kaikkien toimittajien kaveri

 

Vihreät, kaikkien toimittajien kaveri, teiden tukko. Vihreät ovat totisesti selvinneet rötöksistään huomattavasti helpommin kuin Perussuomalaiset. Perusuomalaisten kaikki teot ovat supersuuren suurennuslasin alla, kun jotenkin vähän rysähtää on hetkessä kohtuuton ja massiivinen ajojahti käynnistynyt. Todellakin ihmetellä tätä täytyy kun laupiaasta samarialaisesta tehdään joidenkin tahojen etuoikeudella halveksittu samarialainen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä