Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Huuhaa

Pöllöpopulismia

Vihreät kertovat taistelevansa populismia vastaan, mutta välillä tuntuu, että pitäisi taistella nimenomaan vihreää populismia vastaan. Tämän viikon pöllökuva-gate osoittaa hyvin sen, miten iso hirsi voi omassa silmässä olla samalla, kun syyttää muita vääristelystä.

Harhaanjohtavien kuvien käyttäminen on ollut luonnonsuojeluaktivistien ja vihreiden ääriliikkeiden modus operandi jo pidempään. Esimerkiksi Greenpeace on maailmalla useamman kerran jäänyt kiinni muokattujen, lavastettujen tai virheellisten kuvien käytöstä. 

Höynäytystä tärkeän asian varjolla

 

CO2-raportin nimellä esiteltävä näennäistieteellinen ”selvitys” hiilidioksidipäästöistä eri paikkakunnilla on saanut valitettavan laajaa julkisuutta. Benviroc Oy nimisen firman tuottamassa raportissa sanotaan kerrottavan päästöjen määristä asukasta kohden. Tosin päästöjen määristä jätetään pois teollisuus.
 

Ei kaikkia lapsia tarvitse rokottaa - vain ne jotka aikoo pitää

 

Suomessa ja muualla kehittyneissä maissa on kulunut vuosikymmeniä siitä, kun viimeksi lapsia kuoli kuin kärpäsiä sairauksiin, jotka voidaan parantuneen hygienian ja rokotusten avulla suurimmalta osin ehkäistä. Tämä yhdessä pseudotieteellisen huuhaan ja tietämättömyyteen nojaavan hysteerisyyden kanssa on luonut pohjan rokotevastaisuudelle, joka on 2000-luvulla saapunut myös Suomeen. Miksi rokottaa itsensä tai lapsensa, kun ei niitä sairauksiakaan näy?

Poliitikot huuhaan puolustajina ovat Suomelle vaaraksi.

"Olemme juuri lisänneet kansainvälistä ilmastorahoitustamme", sanoi presidentti puheessaan. Tarkoituksena olisi suojata suomalaiset ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. - Ilmastonmuutos jatkuu luonnollisesti eikä suomalaisten velkataakan lisääminen vaikuta yhtään mitään ilmastoon. Nyt pitää laittaa jäitä hattuun ja rukoilla: "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

 

Fukushimassa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä

Viikonloppuna sosiaalisessa mediassa kiersi uutinen, jonka mukaan Fukushiman tuhoutuneessa ydinvoimalassa on mitattu hurjia säteilylukemia. Uutinen herätti monissa huolta ja pelkoa uusista säteilevien aineiden päästöistä. Onneksi kyseessä kuitenkin oli niinsanottu klikkihuoraus.

Tiede ja tutkimus todellisuudesta irrallaan

Tutkimus on eriytynyt todellisuudesta yhä enemmän. Vertaisarvioitu tutkimus on myös menettämässä uskottavuuttaan. Harva enää luottaa tutkimuksiin, vaikka nykyinen maailmamme on paljolti tutkimuksen tulosta. Tieteellä on ollut suuruudenaikansa toisen maailmansodan jälkeen. http://www.economist.com/news/leaders/21588069-scientific-research-has-c...

Rokottamattomuus ei ole yksityisasia

Suomessa ja muualla kehittyneissä maissa on kulunut vuosikymmeniä siitä, kun viimeksi lapsia kuoli kuin kärpäsiä sairauksiin, jotka voidaan parantuneen hygienian ja rokotusten avulla suurimmalta osin ehkäistä. Tämä yhdessä pseudotieteellisen huuhaan ja tietämättömyyteen nojaavan hysteerisyyden kanssa on luonut pohjan rokotevastaisuudelle, joka on 2000-luvulla saapunut myös Suomeen. Miksi rokottaa itsensä tai lapsensa, kun ei niitä sairauksiakaan näy?

Tekes uskoo riskirahoittajiin enemmän kuin tieteeseen

Tekes ei ole vaatinut näyttöä Valkeen korvavalon toimivuudesta, kuva. Julkiset rahoittajat  ovat sijoittaneet siihen noin 2,5 miljoonaa. Tekesille riittää kun joku riskisijoittaja panee laitteeseen rahaa. Tuollaista rahaa on korvavaloon pannut mm. Anssi Vanjoki ja Valkeen entinen tj. ja nykyinen pj. Timo Ahopelto Lifelinen kautta. Ahopelto valittiin 2014 Tekesin johtokuntaan.

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/154408-tekes-pannut-miljoona...

Tuulivoimamelu on uusi maasäteily

Ääntenkuulijat levittävät sisäelimet resonoiden höpöjuttua, että  USAssa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä tuulivoima kielletään terveydelle haitallisena. 

Harhaanjohdettujen humpuukia

On sangen erikoista että Olli Immosen multikulturismin vastaista poliittista kamppailua pidetään vihanlietsontana. Tämän väärinkäsityksen on ainakin osittain oltava tahallista ja harkittua.

Multikulturismia arvosteltiin muissakin puolueissa kuin PS:ssä muutama vuosi sitten eikä siitä mitään kohua noussut. Melko varauksettomasti multikulturistisia puolueita ovat olleet Vihreät, Vasliitto ja RKP, muut sitten vähemmän. Johtuuko tämä parku nyt siitä ettei yksikään noista puolueista ole hallituksessa?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä