Timoteus ilmastonmuutos on ikiaikainen ja osin syklinen jatkumo, antropogeeninen lämpeämishypoteesi on SE josta kiistellään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kehitysapu

Miksi kehitysavun jättikorotus ei saa julkisuutta?

Valtiovarainministeriön tiedotteessa ei mainita asiasta mitään, Petteri Orpo ei sanonut tiedotustilaisuudessa asiasta mitään, tiedotustilaisuuden esitysmateriaalissa ei ole asiasta mitään. Petteri Orpo sen sijaan tiedotustilaisuudessa kertoo, että punakynää käytettiin ahkeraan perusteltujen menolisäysten hylkäämiseen, ja vain kaksi hyvin pientä menolisäystä hyväksyttiin. Muuten mentiin kehysriihen päätösten mukaan.

Kehitysavun suurta linjaa on tarpeen muuttaa

Kehitysavun suuri linja on vedetty 60 vuotta sitten, jolloin nälänhädän poistaminen oli avun keskeisimpiä tavoitteita. Maailman maiden tilanteet ovat sen jälkeen oleellisesti muuttuneet ja nyt viimeistään olisi syytä katsoa mitä kyseiseen apuun kanavoidulla rahalla on saatu aikaan ja kuinka tästä eteenpäin on syytä jatkaa.

Vaikkakin käytännössä kehitysapuun myönnetyistä varoista vain tietty osa on päätynyt avun tarvitsijoiden hyväksi ja merkittävä osa tästä on ollut vaikutukseltaan lyhytaikaista, voidaan myös toisenlaisia esimerkkejä löytää.

Kehitysapuun esitetään yli 100 MILJOONAN EURON LISÄYSTÄ

Julkisen kehitysavun määrärahoihin esitetään valtion talousarvioesityksessä seuraavalle vuodelle 990 915 000 euroa eli 991 miljoonaa euroa.

Julkisen kehitysavun määrärahat (milj. euroa):

Irakin auttaminen ehdolliseksi – omat kansalaiset otettava vastaan tuen ehtona

Irakin auttaminen ehdolliseksi – omat kansalaiset otettava vastaan tuen ehtona
 

Eduskunta käsitteli Irak-selontekoa keskiviikkona 27. kesäkuuta. Tarkoitus on, että Suomi jatkaa turvallisuusyhteistyötä Irakissa myös vuonna 2019 osana kansainvälistä koalitiota.

Turvapaikkailua ja ilmastomuokkausta

Haluaisitko sinä sinun lahjoittamallsi summalla pelastaa yhden hädässä olevan ihmisen, vai kymmenen? Tämä on se peruskysymys mitä ei haluta pitää esillä turvapaikkakeskusteluissa. Haluaisitko lisäksi, että hädässä oleva ihminen matkustaa tuhansien kilometrien päähän kotiseudustaan ilmastovyöhykkeelle, joka on lähes päinvastainen siihen verrattuna mihin ihminen on tottunut? Täysin vieraaseen kulttuuriin, jossa hyvin ja sääntöjen mukaan eläminen vaatii kaiken maailman käsittämättömien asioiden opiskelemista vieraalla kielellä.

Tarzanin kotikylän kurjuus on kohta saavutettu Suomessakin

Kehitysapu kuuluu samaan tuhnupieruiseen aatemaailmaan, kuin raittiusliike ja pakolaisjärjestöt. Rahaa kuluu kuin YLE:en! Hyvillä toimipaikoilla istuu ihmisiä eläkkeelle saakka tekemättä muuta, kuin vahinkoa ja kuluttamalla verorahaani. Katsokaa kehitysapuun liittyviä valtion maksamia järjestöjä! Niissä on ylin johto istunut jo 35 vuotta, tietäen, että aina löytyy budjetista rahat pyörittämiseen Helsingin keskustassa palatseissa toimintaa. Suomi saisi haljeta, mutta kehitysapuun löytyy rahat!

Onhan se kliffaa, söpöä ja kivaa hei!

Onhan se kivaa, kliffaa ja söpöä tuo ”kehitysapu”. Montako sataa suomalaista lahjakasta maisteria on jäänyt kouluttamatta, kun on koulutettu Afrikkaan tuhansia maistereita "kehitysavulla"?

Soini jakaa velkarahaa maailmalla

EU:n ja YK:n järjestämässä Syyrian-lahjoituskokouksessa oli osanottoa yli 80 maasta, mutta rahan lappaminen oli taas muutaman harteilla. Saksa, EU:n komissio sekä muut EU:n yhteisvälineet ja Britannia. Kuten Irakin vastaavassa kokouksessa vähän aikaa sitten, ei ole julkisuuteen tuotu lahjoittajakohtaista luetteloa lahjoituksista. Nuo mainitaan kaikissa uutisissa. Lisäksi: "British hopes of a large pledge from Gulf states did not materialise." Tähän sitten Pohjoismaat, USA, Kanada ja Japani, niin ollaan melkein sadassa prosentissa.

Miksi Singaporen annetaan nauttia kehitysmaan statuksesta vuonna 2018?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä